keskiviikko 18. elokuuta 2010

Treenit alkoivat!

Noniin, nyt on treenailu ihan virallisestikin aloitettu! Viime viikolla tottistreenit, eilen rauniot. Molemmissa Kiusa toimi vallan loistavasti, varsinkin eilen oli elementissään: Mikä voisi olla parempaa kuin päästä hakemaan ihmisiltä rapsutuksia, ja saada siitä vielä namiakin!

Mutta tosiaan, raunioilla kouluttaja oli ihan sitä mieltä, että Kiusa on aivan mahtava pentu. Haha, en siis ole ainut joka moista ajattelee! Ei arastellut ihmeellisiä alustoja (mitä se nyt arastelisi...), ei ihmisiä, ei mitään. Ja tajusi hyvin nopeasti, että ihmiset kannattaa etsiä, niiltä saa namia. Sain kyllä olla kovasti ylpeä pikkuisesta. :)

Ensi viikon vkl päästään sitten treenailemaan leirille jälkeä ja tottista. Varsinkin tottis tulee tarpeeseen - tarvitsen ehdottomasti jonkun välistä kertoilemaan, miten kannattaisi asiassa x edetä.


Ja tosiaan niin. Sain kahden kuukauden täysipäiväisen pestin tallityöntekijäksi. Tarkoittaa, että Kiusa pääsee kahden kuukauden ajan ainakin lähes päivittäin tallille riekkumaan ja purkamaan energiaa. Mietin vain, että todennäköisesti yritän aina silloin tällöin jättää sen kotiin, ettei aivan liikaa totu siihen, että ei ikinä tartte olla yksin työpäivien aikaa. Jos vaikka ainakin hirveimmillä keleillä voisi tyytyä lenkkiin aamulla ja illalla touhuamiseen. :)

Njoo, perjantaina olisi mulla tentti, ja siihen pitäisi lueksia. Elikkä pikaiseksi päivitykseksi jäi, saatte ensi treeneistä sitten tarkempaa kuvausta!

1 kommentti:

Sirpa kirjoitti...

Hyvä alku treenirintamalla:) Leirillä siis ihastelemme jo opittua...